Työllisyyspalvelut vastaa tukityöllistämisestä kunnan omiin palveluihin, yrityksiin edelleensijoittamisesta sekä työllisyyttä edistävien palveluiden kehittämisestä. Kunnallisen työllisyyspalvelun lakisääteisiin tehtäviin kuuluvat:
- Ikääntyvien työllistämisvelvoite (laki julkisista työvoima- ja yrityspalveluista)
- Työmarkkinatuen rahoitusvastuu (työttömyysturvalaki)
- Työikäisten terveyden ja hyvinvoinnin edistämistyö (osana kunnan hyvinvointistrategiaa)
- Yhteistoimintavelvoite ja TYP-johtajuus (laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta)
Tukityöllistäminen kuntaan
Kuntaorganisaatioon työllistetään vuosittain muutama henkilö. Työllistetyillä on oltava oikeus palkkatukeen, joka perustuu joko osaamisen vajeeseen tai terveydellisiin syihin. Työtehtäviä on tarjolla esimerkiksi kasvatusalalta. Tavoitteena on edistää työttömien tervolaisten työelämäosallisuutta sekä vahvistaa heidän ammatillista osaamistaan ja työmarkkinakelpoisuuttaan. Kuntaan työllistäminen keskittyy erityisesti sellaisiin työnhakijaryhmiin, joilla on erityisiä haasteita avoimille työmarkkinoille siirtymisessä. Tällaisia ryhmiä voivat olla nuoret, osatyökykyiset, pitkäaikaistyöttömät, maahanmuuttaneet sekä ikääntyneet.
Edelleensijoittaminen yrityksiin
Kunta voi edelleensijoittaa palkkaamansa työntekijän yritykseen, jolloin työnjohtovelvoite siirtyy kunnalta yritykseen, mutta palkanmaksajana toimii edelleen kunta. Näin on voitu helpottaa yritysten työvoimatarvetta esimerkiksi kausitöissä ja tarjota samalla työntekijöille tilaisuuksia työskennellä monipuolisemmin. Kunta suorittaa palkanmaksun ennankonpidätyksineen normaalisti työntekijälle ja laskuttaa tämän jälkeen käyttäjäyritykseltä sopimuksen mukaisen arvonlisäverollisen korvauksen.
Edelleensijoittaminen on soveltunut erityisesti sellaisille työnantajille, jotka haluavat tutustua tarjolla olevaan työvoimaan vähäisellä riskillä ja kevyellä hallinnolla. Yhteistyö mahdollistaa työn ja tekijän kohtaamisen sekä lyhytaikaisissa että pidempiaikaisissa työvoimatarpeissa. Yrityksellä on mahdollisuus rekrytoida työntekijä heti määräaikaisen työsuhteen jälkeen, mikäli työntekijä osoittautuu työhön soveltuvaksi.
TE-palvelut 2024-uudistus
TE-palveluiden järjestämisvastuu siirtyy valtiolta kunnille 1.1.2025. Muutoksen tavoitteena on luoda palvelurakenne, joka edistää nopeaa työllistymistä sekä lisää työllisyyspalveluiden yhdenvertaista saatavuutta, vaikuttavuutta ja monipuolisuutta.
Uudistuksen tarkoituksena on tuoda TE-palvelut eli julkiset työvoima- ja yrityspalvelut lähemmäksi asiakkaita, nopeuttaa työllistymistä sekä antaa kunnille lisää työkaluja alueen elinvoiman vahvistamiseksi. Näin vahvistetaan kestävällä tavalla kasvua ja hyvinvointia.
Kaikki työnhakijat saavat työnhaun palvelut omasta kunnastaan vuoden 2025 alusta alkaen. Myös yritykset saavat rekrytointiin ja yrityksen kasvuun liittyviä palveluita kunnista. Työvoimapalveluista tulee osa jokaisen kunnan peruspalveluita, samaan tapaan kuin esimerkiksi sivistys- tai yhdyskuntarakentamiseen liittyvät palvelut.
Pohjois-Savoon tulee kolme työllisyysaluetta
Pohjois-Savon työllisyysalueet:
Ylä-Savo: Iisalmi, Kiuruvesi, Pielavesi, Sonkajärvi ja Vieremä
Kuopion työllisyysalue: Kuopio, Kaavi, Keitele, Lapinlahti, Rautalampi, Rautavaara, Siilinjärvi, Suonenjoki, Tervo, Tuusniemi ja Vesanto
Keski-Savo: Varkaus, Joroinen, Leppävirta ja Pieksämäki
Kuopion työllisyysalue
Tervon kunta kuuluu Kuopion työllisyysalueeseen. Järjestämme työvoimapalvelut 10 muun kunnan kanssa ja muodostamme yhdessä Kuopion työllisyysalueen. Lisäksi osa palveluista voidaan toteuttaa myös maakunnallisina yhteispalveluina.
Mitä muutos tarkoittaa työnhakijalle?
Jos olet jo TE-palvelujentai kuntakokeilun asiakas, uudistus ei edellytä sinulta toimenpiteitä. Asiakkuutesi siirtyy automaattisesti työllisyysalueelle. Myös oikeutesi ja velvollisuutesi työnhakija-asiakkaana säilyvät ennallaan.
Jatka työnhakuasi suunnitelmasi mukaisesti ja ilmoita mahdollisista muutoksista Työmarkkinatorin Asiointi-osiossa kuten tähänkin asti. Olemme sinuun tarvittaessa yhteydessä. Palveluiden ja asiakkaiden lisäksi kunnalle siirtyy TE-toimistosta myös henkilöstöä. Tämä tarkoittaa sitä, että oma asiantuntijasi voi vaihtua uudistuksen myötä.
Mitä uudistus tarkoittaa työnantajalle?
Uudistus ei edellytä toimenpiteitä työnantajiltakaan, sillä tiedot säilyvät asiakastietojärjestelmässä. Työmarkkinatorilla yrityksen Oma asiointi -palvelu säilyy uudistuksen jälkeen verkkoasiointikanavana. Mikäli et pystykään jättämään yhteydenottopyyntöä Oma asiointi -palvelussa, ota meihin yhteyttä puhelimitse 044 718 7500, sähköpostilla tyonavigaattori@kuopio.fi tai tule käymään TyöNavigaattorissa paikan päällä.
Huomioi Työmarkkinatorin käyttökatko vuodenvaihteessa
Työvoimapalveluiden tietojärjestelmiin tehdään päivitys, jonka takia sekä Työmarkkinatorin Asiointi-osio että työnantajien Oma asiointi-verkkopalvelut ovat poissa käytöstä. Käyttökatko alkaa maanantaina 30.12.2024 klo 8 jatkuen torstaihin 2.1.2025 klo 8 asti.
Käyttökatkon aikana Työmarkkinatorille ei voi kirjautua. Varaudu siis käyttökatkoon ja hoida asiointisi ennen sitä. Voit esimerkiksi ilmoittautua työnhakijaksi jo ennen työttömyyden alkua.
Uudistus voi aiheuttaa myös muutoksia muun muassa palveluissa tai käsittelyajoissa. Toivomme kärsivällisyyttä, palvelemme parhaalla mahdollisella tavalla asiakkaitamme uudistuksen keskellä.
Yhteydenottokanavat 2.1.2025 alkaen
- Työmarkkinatorin Asiointi-osio henkilöasiakkaille ja työnantajille Oma asiointi.
- Kuopion työllisyysalueen puhelinpalvelu
Henkilöasiakkaat: 044 718 1807
Työnantaja-asiakkaat: 044 718 7500
- Sähköposti: tyonavigaattori@kuopio.fi
- Postiosoite: PL 8, 70101 Kuopio
- Lisäksi voit asioida palvelupisteessämme:
TyöNavigaattori Kuopio
Osoite: Asemakatu 7, 70101 Kuopio
Aukiolo: Ma-pe klo 8-16.
TyöNavigaattori Siilinjärvi
Osoite: Kuiluntie 5, Siilinjärvi (Kelan talo)
Aukiolo: 13.1. alkaen ma-pe klo 9-12.
Muissa Kuopion työllisyysalueen kunnissa lähipalvelua on saatavilla ajanvarauksella.
Lue lisää:
Ota yhteyttä
TyöNavigaattori 2.1.2025 alkaen
Työmarkkinatori.fi - Tervo
Kuopion työllisyysalueen puhelinpalvelu
Henkilöasiakkaat: 044 718 1807
Työnantaja-asiakkaat: 044 718 7500
Sähköposti: tyonavigaattori@kuopio.fi
Postiosoite: PL 8, 70101 Kuopio
Palvelupisteet
TyöNavigaattori Kuopio
Osoite: Asemakatu 7, 70101 Kuopio
Aukiolo: Ma-pe klo 8-16.
TyöNavigaattori Siilinjärvi
Osoite: Kuiluntie 5, Siilinjärvi (Kelan talo)
Aukiolo: 13.1. alkaen ma-pe klo 9-12.
Muissa Kuopion työllisyysalueen kunnissa lähipalvelua on saatavilla ajanvarauksella.
Ota yhteyttä:
Tervon kunta
017 499 111 (neuvonta)
tervon.kunta@tervo.fi
Neuvonta on avoinna ma-pe klo 9.00-11.00 ja 12.00-14.00.
Tervontie 4, 72210 Tervo