Takaisin

Tervossa halutaan kehittää etätyötila Lokinpesää

Tervossa halutaan kehittää etätyötila Lokinpesää

 

Tervon kunta kutsuu vapaa-ajan asukkaat ja muut etätyöstä kiinnostuneet kehittämään etätyötila Lokinpesää. Kehittämistyöpaja järjestetään tammikuussa. Ideoita etätyötilojen uudistamiseen voi jättää myös verkkokyselyyn vastaamalla.

 

Tervo on valittu yhdeksi Pohjois-Savon monipaikkaisuuden edistämisen pilottikohteeksi. Tavoitteena on kehittää kunnanviraston kiinteistössä sijaitsevaa etätyötila Lokinpesää ja tehdä sitä näkyvämmäksi Tervon vapaa-ajanasukkaille ja mahdollisille uusille tervolaisille.

Pilottityöskentely käynnistyi marraskuussa. Loppuvuoden aikana kartoitetaan Lokinpesän käyttäjien ja etätyöstä kiinnostuneiden ajatuksia etätyötilan kehittämistarpeista. Etätyötilojen kehittämistyöpaja järjestetään tammikuussa 2025.

‒ Haluamme kuulla tilojen nykyisten ja mahdollisesti tulevien käyttäjien ajatuksia Lokinpesästä. Mikä toimii hyvin ja mitä voisi muuttaa, projektipäällikkö Hanna Moilanen Kehitysyhtiö SavoGrowlta sanoo.

 

Etätyötilaa laajennetaan

Joitain kehittämistarpeita Tervon kunnan puolella on jo tunnistettu. Esimerkiksi tarvitaan myös yksityistä ja paremmin äänieristettyä tilaa, jossa voi ottaa vastaan asiakkaita tai puhua luottamuksellisia puheluita.

Myös kokoustila pieniä palavereita varten tarvitaan etätyötilaan. Se voisi palvella etätyöntekijöiden lisäksi myös yhdistyksiä.

‒ Teemme laajennukset ja kehitämme tiloja pienillä resursseilla. Toiveena on, että toimivat etätyötilat mahdollistavat vapaa-ajan asukkaille työskentelyn Tervosta käsin ja siten pidemmän viipymisen vapaa-ajan asunnolla, kunnanjohtaja Lari Tiikasalo sanoo.

 

Tervetuloa työpajaan!

Sähköinen etätyötilakysely on suunnattu Tervon vapaa-ajan asukkaille, etätyötila Lokinpesän nykyisille käyttäjille ja kaikille etätyötiloista kiinnostuneille. Kyselyyn pääsee vastaamaan tästä linkistä. Kysely on auki 6.1.2025 asti.  

Tervon kunta ja Kehitysyhtiö SavoGrow järjestävät työpajan, jossa ideoidaan etätyötila Lokinpesän kehittämistä ma 13.1.2025 klo 10–12. Tervon kunta tarjoaa lounaan työpajaan osallistujille työpajan jälkeen.

Työpajaan voi ilmoittautua mukaan tästä linkistä. Kerrothan myös mahdolliset erikoisruokavaliosi. Ilmoittautuneille lähetetään kutsu, jossa on tarkemmat ohjeet kokoontumispaikasta ja työpajan työskentelystä.  

 

Myönteisiä vaikutuksia pienillä teoilla

Kehitysyhtiö SavoGrown Monipaikkaisuudesta boostia -hanke (1.8.2024–31.7.2025) auttaa Pohjois-Savon kuntia suunnittelemaan ja toteuttamaan monipaikkaisuutta edistäviä tekoja. Kehittämistä rahoittaa Pohjois-Savon liitto AIKO-rahoituksella.

Monipaikkaisuus tarkoittaa sitä, että ihminen elää elämäänsä ja jakaa omaa aikaansa useamman paikkakunnan välillä olipa kyse mökkeilystä, työperäisestä asumisesta, etätöistä, perhesyistä tai säännöllisistä harrastuksista.

Lisäksi hankkeessa muodostetaan toimintatapa, jonka avulla kerätään säännöllisesti tietoa monipaikkaisuudesta Pohjois-Savossa. Tietoa voidaan käyttää mm. kuntien ja yritysten markkinointiin, uusien yrittäjien saamiseen alueelle sekä yleiseen edunvalvontaan.

 

kuvituskuva

 

Lue lisää hankkeesta Savogrown sivuilta
www.savogrow.fi/tietoa-meista/hankkeet/monipaikkaisuudesta-boostia/

Tervon etätyötila Lokinpesä www.tervo.fi/lokinpesa

 

Lisätietoja

Hanna Moilanen
Projektipäällikkö
Monipaikkaisuudesta boostia Pohjois-Savon vetovoimaan
hanna.moilanen[a]savogrow.fi, 040 657 6160


Ota yhteyttä:

Tervon kunta
017 499 111 (neuvonta)
tervon.kunta@tervo.fi

Neuvonta on avoinna ma-pe klo 9.00-11.00 ja 12.00-14.00.

 

Käynti- ja postiosoite

Tervontie 4, 72210 Tervo

Lähetä turvapostia